Month: huhtikuu 2018

Keskusteluja

I

– Jumala, mä tarvitsisin nyt apua. Mä en pysty tähän. Mä en pysty olemaan näiden mun tunteiden kanssa.
– Ne ei ole todellisia. Jos ulkopuoliset asiat saa ne aikaan, ne ei ole todellisia tunteita.
– Oho, sä vastasit. No mitkä sitten on todellisia tunteita?
– Tyyneys ja rakkaus. Tyyneys on todellinen olotila. Kaikki muu on ajatusten ja fyysisen maailman synnyttämiä tunteita.
– Mutta jos tyyneys on todellinen olotila, niin miksi siinä on niin vaikea pysyä? Miten mä voin pysyä tyynenä kaiken tän fyysisen hässäkän keskellä?

(Hiljaisuus.)

 

II

– Jätit sitten vastaamatta.

(Hiljaisuus.)

 

III

– Aaa..! Sä vastasit näyttämällä. Mutta kun sä olet hiljaa, mun mieli alkaa meluta.
(…)
– Niin ehkä se oli just se pointti.

(Hiljaisuus.)

 

IV

– No ollaan yhdessä hiljaa. Ollaanko me sit yhtä? Oonko mä sit ykseydessä?

(Hiljaisuus.)

 

V

(…)

(Hiljaisuus.)

 

Olen niiin rakastunut… itseeni!

Rakastuminen on elähdyttävä tunne, ja rakastaminen on sitäkin suloisempi. Mitäpä jos rakastuisit samalla intensiteetillä, jännityksellä, lojaaliudella ja lempeydellä itseesi?

Jos rakastuisin itseeni, olisin onnellinen läsnäolostani ja nauttisin seurastani. Aamulla heräisin perhosia vatsassani, koska saisin viettää koko päivän itseni kanssa. Päivällä pitäisin huolta siitä, että minulla on hyvä olla, että minulla on kaikki hyvin, ja haasteita kohdatessani valaisin itseeni luottamusta ja tarmoa. Yksi katse peiliin riittäisi kertomaan minulle, miten ainutlaatuinen olen. Säteilisin onnea ja elämisen riemua, kulkisin kevyesti askareesta toiseen ja maailma olisi täynnä värejä ja naurua. Kaikki sen takia, että minulla olisi minut.

Iltaisin kuiskailisin estottomasti, miten kauniina itseäni pidän, miten saan itseni syttymään, nauttimaan ja nauramaan. Minulla olisi hyvä ja turvallista olla. Tuntuisi siltä kuin olisin saapunut kotiin: olisin itsessäni kokonainen, mitään ei puuttuisi, minussa olisi kaikki.

Alkuhuuman laannuttua jäljelle jäisi syvä arvostus, kiitollisuus ja yhteenkuuluvuuden tunne. Löytäisin itsestäni tunteita ja syvyyksiä, jollaisia en olisi aiemmin kokenut. Aina tarpeen tullen voisin rakastua itseeni uudelleen, sillä rakastumista, sitä alkuhuumaa, voi luoda ja roihuttaa.

Ajatus itseensä rakastumisesta voi tuntua egoistiselta, mutta sitä se ei ole. Rakastuminen ei lisää itsekeskeisyyttä; vaikka rakastunut näkee kumppaninsa tärkeänä ja ainutlaatuisena, hän arvostaa myös ystäviään ja muita läheisiään.

Samalla tavalla itseensä rakastunut ihminen arvostaa itseään, mutta ei ylennä itseään toisten yläpuolelle. Hän nauttii sekä omasta että toisten ainutlaatuisuudesta, mutta priorisoi suhteen omaan itseen. Kun suhde omaan itseen on kunnossa, ihminen säteilee rakkautta ja hyväksyntää ympärilleen.

Myöskään rakastuneen sokeus ei ole pahitteeksi. Vaaleanpunainen katse itseen on ajoittain paikallaan, etenkin, jos kuulut niihin ihmisiin, joille itsensä hyväksyminen tuottaa haasteita.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén