Month: huhtikuu 2017

Esineitä ja agape-rakkautta

Eilen huomasin puhdistavani suurella lämmöllä tiskiainepullon korkkia, johon oli kuivunut tiskiainetta paksuksi tahnaksi. Oivalsin samassa, miten rakkaus on muuttanut toimintaani: yhtäkkiä haluan pitää asioita ja esineitä puhtaampana, korjata, huoltaa ja välittää. Huoltaminen ei kumpua siitä, että niin pitäisi tehdä vaan siitä, että haluan tehdä niin, koska rakastan.

Rakkaus on tullut elämääni uudella tavalla. Jotain viikkoja sitten näin, kuinka kaksi sydäntäni kannattelevaa nauhaa vedettiin solisluiden kohdalta ulos. Ne liukuivat irti kuin aukeava silkkirusetti, ja heti sen jälkeen sydämeni putosi alas, alas, alas, yhä alemmas, jonnekin maan sisään ja katosi. Sitä oli edeltänyt syvältä rinnasta kumpuava valo, joka jäi minuun sydämeni kadottua. Sen jälkeen on tuntunut, että rakastan hieman uudella tavalla ja aivan kaikkea.

Ennen rakastin esineitä omistajan elkein ja persoonastani käsin. Hiljalleen aloin ymmärtää, ettei tässä maailmassa voi omistaa yhtään mitään. Edes kehoni ei ole minun, ja esineetkin omistavat itse itsensä. Muistan, kuinka oivalsin, että vaikka pitäisin jostain esineestä, se on annettava eteenpäin, mikäli se itse niin haluaa.

Esineisiin liittyy paljon muistoja, ja niihin liittyvä omaelämäkerrallisuus on kiehtovaa. Tunneside on kuitenkin sanansa mittainen: se sitoo. Tunnesiteen sijaan minua on ohjattu kohti kiitollisuutta – oikeastaan aivan kaikessa rakastamisessa ja välittämisessä – sillä kiitollisuus jättää vapaaksi. Loppujen lopuksi kaikki on hetkellistä, myös esineet ja niiden kanssa jaetut kokemukset.

Omistamisen sijaan keskityn rakkauteen ja vastuuseen. Jos minä ja jokin esine elämme yhdessä, on minun vastuullani antaa sille paras mahdollinen elämä. Jokainen on tehty tähän maailmaan jonkin syyn takia, ja me kaikki haluamme täyttää tarkoituksemme ja kokea olevamme tarpeellisia. Myös vessapaperi ansaitsee kiitosta siinä missä ystävä, suolakurkku, Aalto-maljakko tai pesukone.

Koska olen vastuussa kaikesta kotonani asuvasta, pidän mielelläni kotijoukkoni mahdollisimman pienenä. Alkukeväästä luovuin monesta kirjasta ja esineestä, koska tuntui, että niin kuului tehdä. KonMari-metodi tuntuu pohjautuvan samantyylisiin ajatuksiin: esineiden arvostamiseen ja niistä huolehtimiseen sekä turhasta luopumiseen. Metodiin perehtynyt ystäväni kertoi, että sukat kuuluu rullata, jotteivat niiden resorit veny ja sukat väsy. Sukkien jaksamisesta huolehtiminen kosketti sydäntäni.

Rakastaminen luo valoa ja terveyttä. Puhdas tiskiainepulloni näyttää nyt oikein tyytyväiseltä tiskialtaan vierellä. Vuoripalmuni hengittää raikkaammin, kun käytin se suihkussa, ja lähinnä vain pyykkiä kuivatellut saunani ilahtui, sillä lupasin pitää saunaillan.

Kotini on kuin kehoni, ja esineet ovat kuin perheenjäseniä. Niitä tulee rakastaa ja niistä tulee pitää huolta. Ihmeellistä, miten yksinkertaista kaikki lopulta on.

P.S.

Rakkaus on ihastuttavan loputon ja monivivahteinen ilmiö. Agape-rakkaudesta ja muista rakkauden muodoista löytyy hyvä tiivistys Hidasta elämää -blogin jutusta. Jumalallinen rakkaus näyttäytyy minulle puhtaana valona, joka pitää kaikki mahdolliset spektrit sisällään.

Ja tässä vielä Niina-Matildan ajatuksia kodin siivoamisesta ja sen vaikutuksesta omaan elämään. Kiitos ystävälle vinkistä!

Uneksittu yksikkö

Minulla ei ole enää sydäntä
ja minussa minä
on pienet, hengittävät kuoret

ehkä myöhemmin olen pelkkä  avautuma
jos nukut, varo
kirkkaus viiltää silmiä.

Sinussa näen itseni ja sen joka ennen olin:
reaktori, malli,
algoritmi, yhtälö;
leikki, kide,
erilliseksi uneksittu yksikkö.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén