Pääsin tänään pitkästä aikaa lenkille. Auringonpaisteen ja sadepisaroiden seassa hölkkäillessäni pohdin, että suhtautumiseni juoksemiseen on muuttunut. Se ei ole enää suorittamista niin kuin vielä viime syksynä. Nykyään haluan lähteä lenkille, sillä keho haluaa liikkua. Välillä kävelen, välillä juoksen, ja liike tuntuu hyvältä. Juoksemisesta on tullut olemista suorittamisen sijaan.

Olen huomannut, että lenkki rentouttaa ihanasti sekä mieltä että kehoa. Stressiä varisee pois jokaisen maahan tärähtävän askeleen myötä, ja mielikin alkaa liikkua entistä lennokkaammin. Ajatukset vapautuvat ja ideoita satelee.

Usein kuitenkin mieli yrittää jarruttaa menoa. Se haluaisi kävellä enemmän ja hidastaa tahtia, vaikka siihen ei ole mitään oikeaa syytä. Tänään huomasin jälleen, kuinka keho olisi jaksanut juosta mutta mieli ei. Tunnustelin keholtani aina silloin tällöin sen juoksuhalua, ja ohitin mielen äänekkäät ja voipuneet parahdukset. Kun antaa mielen mennä menojaan, se ei paina askelissa.

Välillä mieli toimii myös päinvastoin: yrittää patistaa liikkumaan, vaikka sekä mieli että keho ovat väsyneitä ja esimerkiksi venyttely olisi parempi vaihtoehto.

Vaikka mieli on vähän jäykkis, sen kanssa saa nauraakin. Varsinkin silloin, kun se höllentää kravattiaan, avaa ponihäntänsä ja ottaa elämänsä vähän rennommin. Liikunta tuntuu monesti vapauttavan mieltä, ja silloin myös intuitiolla on paremmat mahdollisuudet astua esiin.

Tänään sain ihanan intuitiivisen kokemuksen: yhtäkkiä juostessani tuntui, että levittäydyin koko ympäristöön, laajalle kuin joka suuntaan lepattava valtava, kaiken läpäisevä kangas. Luonto tuntui pehmeältä ja orgaaniselta, mutta valopylväiden, sillankaiteiden ja sähkökaappien olemus oli kovempi. Huomasin ajattelevani, että jos niihin suuntaisi paljon rakkautta, niin ehkäpä nekin muuttuisivat energiaolemukseltaan pehmeämmiksi.

Intuitio voi tulla apuun myös valmentajan ominaisuudessa, ja olenkin saanut monia hyviä treenivinkkejä omalta intraineriltani. Esimerkiksi kesken treenin mieleeni on saattanut välähtää kuva minulle personoidusta vatsalihasliikkeestä, joka on osoittautunut varsin toimivaksi ja tehokkaaksi.

Kerran kyykkäsin kolisevassa, kilahtelevassa ja radionpauhuisessa punttisalissa ja mietin, onko punttisalille olemassa yhtä tehokasta mutta luonnonmukaisempaa vaihtoehtoa. Samassa mielessäni välähti kuva itsestäni juoksemassa metsässä. Tästä innostuneena kokeilin myöhemmin polkujuoksua, joka oli sekä kivaa että tehokasta.

Mielessäni välähtänyt kuva ei kuitenkaan ollut polkujuoksua vaan metsäjuoksua, loikkimista ja rämpimistä mättäiden seassa. Kokeilin sitäkin. Muutaman lyhyen kokeilupyrähdyksen jälkeen se osoittautui vähän liiankin tehokkaaksi treeniksi. Kiitos intrainerilleni, mutta metsäjuoksuun on vielä matkaa.